Kotona taas... vaikka ei pitäisi

Tuli oltua Murun luona muutama päivä. Piti olla enemmänkin, mutta siellä taas tapahtui. Muru lähti taas aamulla töihin sanaakaan sanomatta. En tykkää yhtään siitä, ettei mulle sanota mitään, kun lähdetään. Mitä, jos hänelle sattuu jotain ja hän ei ole ennen sitä sanonut mulle mitään, niin sehän jäisi vaivaamaan koko loppuelämäksi. Mulla alkoi niin ärsyttää, joten lähdin itse kotiin.

Tuli sitten viesti, että hän tuli kotiin eikä siellä ollut ketään (miksiköhän ei?). Oli kuulemma ostanut mulle kukkia. What? Hän ei ole ikinä ennen ostanut mulle mitään. Vähän mulla harmittaa nyt, mutta ei mahda mitään. Saa myöhemmin ostaa mulle uudet kukat.

Toinen mikä mulla ärsyttää on se hänen yleisin lauseensa: "joko ruoka on valmista?" Joskus haluttaisi sanoa, että "en tiedä. Siellä on ainekset jääkaapissa ja jos et ole tehnyt niistä mitään, niin ei kai se sitten ole valmista." En minä mikään piika ole (kai).

Kun lähdin sieltä, kävi aika nolo juttu. Lähdin sieltä siis reppuni ja käsilaukkuni kanssa. Onneksi satuin vilkaisemaan itseäni peilistä ennenkuin lähdin bussipysäkille, nimittäin olisin muutaman pitkän katseen saattanut saada. Mulla roikkui pikkuhousut repun vetoketjun välistä puoliksi ulkona! :D

Löysin Kirpparilta jotain.

Neljällä eurolla sain tuon. Prada-merkkinen laukku, mutta feikki sellainen, mutta eipä tuo minua haittaa, en ole merkkien perässä juoksija.

"Kyllä se Uuno näkee jakuulee, vaikka se syöki."

-Uuno Turhapuron aviokriisi-